Sivut


tiistai 21. elokuuta 2012

Tyttöjen juttuja

Netan kesän vietto sai piristysruiskeen, kun lauantaina pääsimme avustamaan ystävääni ja tämän uutta perheenjäsentä Helgaa muutossa! Helga on borderterrieri ja vielä ihan pikkuinen ja valloittavan suloinen! Ensi tapaaminen sujui hyvin, kun tytöt ensin pääsivät vähän haistelemaan toisiaan.




Maanantaille sovittiinkin jo sitten "play date" ja koirat pääsivät kirmailemaan takapihallemme. Netta sai semmoisen hepulin, että moista ei ole ennen nähty! Pikku-Helga yritti parhaansa mukaan pysyä perässä, mutta Netta oli nopeampi. Tämä vääryys varmaan tasoittuu jo muutamassa viikossa, älä huoli Helga! Kerran Netta ärähti pikkuiselle, kun se yritti roikkua Netan karvoissa kiinni, mutta tämän välikohtauksen jälkeen molemmat rauhoittuivat ja näyttivät päässeen yhteisymmärrykseen. Tämä hauskuus saanee pian jatkoa!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Menossa mukana

Näin kesällä Netta on ollut mukana monessa menossa! 

Tältä näyttää Netta, kun lähtö lähestyy! Omaa kassia ei silloin pidä jättää vartioimatta.

Soppabaarissa Velman ja muiden "pikkukoirien" kanssa.

Savuporokeiton tuoksuja!
Heinäkuun alkupuolella Netta ja kumppanit pääsivät emäntineen jyväskyläläiseen Soppabaariin, jonne myös koirat ovat tervetulleita! Soppabaari taitaa olla ainoita jyväskyläläisiä ravintoloita, jotka sallivat myös koirat asiakkaikseen, plussaa siitä! Myös ruoka ja palvelu olivat erinomaista! Kokeneena koirakahvilan asiakkaana Netta oli tosi nätisti koko reissun ajan!

Eeviksen kanssa torilla.
 Heinäkuun iloihin on kuulunut myös vierailu Jyväskylän torilla, jossa Netta oli myös kelpo koirakansalainen. Torilla oli muitakin koiria ja hienosti käyttäytyivät nekin! Olen ärtymyksekseni huomannut, että Tampereella ainakin Laukontorilla on ollut kylttejä, jotka kieltävät koirat torialueella. Tuntuu jotenkin hölmöltä. 

Hurja vahtikoira! Ai mikäkö? No tuo möykky tuossa matolla! Ai, ette huomaa..
Netta kunnostautui myös saunojana Viitasaaren mökillä! Kun ensin, kröhöm, nostimme sen järveen (ei kiva, tuumasi Netta) niin märkää turkkia oli kiva sitten kuivatella saunan alalauteilla! Saunomiseen saattoivat kannustaa myös kiukaalla paistuvat makkarat. Muuten Netta oli mökillä kiltisti, eikä juuri yrittänyt lähteä kuistia kauemmaksi.
 
Särkijärven rantaa

Ei, Netalla ei ole alapurentaa, vaikka siltä näyttääkin!
Hyvänä puolena tässä surkeassa kesäsäässä on se, että esimerkiksi uimarannat ovat ihan tyhjillään! Viime sunnuntaina menimmekin sitten aamupalapiknikille "Särkkärille". Ranta oli aivan autio, eikä viereisellä lenkkipolullakaan kävellyt ketään! 

Tänään suuntaamme taas kohti Jyväskylää ja viikonloppuna Netta pääseekin taas maalle!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kukkia, matkailua ja punkin puremia

Nettiksen kesä on kulunut mukavasti sekä Tampereella että Jyväskylässä. Muutama punkki on nypitty irti naamakarvojen seasta. Muualle ne iljetykset eivät onneksi taida päästä, kun tuo turkki on noin tuuhea! Haippukarvan harvoja iloja! Itse tosin haen vielä oikeaa tyyliä  niiden irroittamiseen, taitolaji sekin!
Netan "kuubalaiset juuret" ilmenevät ainakin siinä, että tyttö loikoilee mielellään aurinkoisella parvekkeella. Se jopa menee sinne joskus ihan yksinään makoilemaan! Yleensä Netta pysyttelee tiiviisti samassa huoneessa ihmisten kanssa. Kuukauden kuulumisista mainittakoon, että olen alkanut syöttää Netalle kerran päivässä plakinestojauhetta, kun tuo hampaiden pesu on jäänyt vähän vähemmälle.. Tällä hetkellä neidin hampaat ovat kauniin valkoiset, mutta hammasvaivat taitavat olla valitettavan yleisiä vanhemmilla koirilla.

Toivottavasti kesä vielä vähän lämpenee, saa nähdä uskaltautuuko Netta (tai omistaja) tänä kesänä uimaan!

Kortemäen kukkaloistoa juhannuksena.
Pihan vahti paras!

Jyväskylään pääsy edellyttää monenlaisissa kulkuneuvoissa matkustamista.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pikkukoirien retkipäivä Tampereella

Lauantaina Tampereelle saapui joukko pikkukoiria Jyväskylästä ja Espoosta. Tapaamiseen osallistui neljä havannalaista: Netan lisäksi mukana olivat Velma, Alexa sekä Netan pikkuserkku Moona. Havannaneitien lisäksi mukana menossa olivat chihuahua Misteli ja ainoana miehenä silkkiterrieri Ville. Kuten kuvista näkyy, mukana oli koirien lisäksi myös joukko kaksijalkaisia!


Netta oli alkutohinoista hieman ihmeissään ja häntä sen mukaisesti! Kuvassa myös "identtiset kaksoset" Velma ja Moona sekä pieni Alexa.

Heti asemalta päästyämme kohtasimme Ajankohtaisen Kakkosen kuvaajan, joka teki juttua uudesta laista, joka sallii koirat ravintoissa, jos ravintola näin haluaa. Eli huomio! Tiistaina 29.5 klo 21seurueemme saattaa vilahtaa TV2:ssa!

Keskustasta suuntasimme bussilla Pyynikin rantaan, jossa söimme evästä ja leikimme koirien kanssa. Netta tosin oli vieläkin vilinästä hieman hämillään ja luoksetuloharjoitukset eivät oikein onnistuneet. Netta jäi vain ihmettelemään paikoilleen epäilevänä, kun sen olisi pitänyt iloisesti tulla emäntänsä luo. Onneksi Toka-Ville sentään tuli minua moikkamaan!

Joku kiva puu oli levittänyt maan täyteen ihanaa tahmaista "norkoaan" ja se oli tietty sitten hauvojen tassuissa.

 Pyynikin rannalla evästauolla. Koirien touhuille oli pakko nauraa, mm. Netta istahti ihan pokkana omaan vesikuppiinsa!
Koirakahvila Vainu toivotti meidät tervetulleiksi!
Pyynikiltä matka jatkui takasin keskustaan ja Koirakahvila Vainuun Kuninkaankadulle. Kolmen aikaan iltapäivästä kahvilassa oli hyvin tilaa isolle joukollemme. Paikka oli mielestäni mukavan rento ja sopi mainiosti koiran kanssa kahvitteluun. Myös pesto-kanatoast oli maittava! Koiratkin rauhoittuivat ulkoilun jälkeen melko kiltisti aloilleen. Mitä nyt pientä lomaromanssia syntyi Villen ja Moonan välille! Ja sekös meitä nauratti!

Koko joukko!

Tytöt olivat kahvilla kuin hienot leidit ikään.

Velmalle tuli väsy. Hieno sadeviitta oli iso ja jäi siksi kauppaan.
Netta sai Vainun Specialin: Maksamakkara-maissikeksin! Se maistui.
Päivä oli todella onnistunut ja mukava! Kiitos vielä omasta puolestani Eijalle ja kaikille muillekin, jotka matkustivat Tampereelle asti tapaamiseen! Niin, ja meinasi jo unohtua! Onnea kaksivuotiaalle Netalle! Synttäreitä juhlittiin 21.5!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Kisakauden avajaiset

Netta on jo kolmatta kesää mukana Tampereella järjestettävän puistofutiksen kannatusjoukoissa! Ja miksei olisikaan, kun mukana on monta ihanaa tuttua. Ensimmäinen peli pelattiin 8.5 Kalevassa ja ottelu päättyi Valkoraitojen karvaaseen tappioon 2-1. Pienempänä Nettis oli jopa kiinnostunut jalkapalloista, mutta nyt se näytti lähinnä haikailevan kentällä olevien pelaajien perään.

Pallo = ei kiinnosta

Tutut pelaajat = kiinnostaa kovasti!
Saran taskussa olevat namit = houkuttelevia


maanantai 7. toukokuuta 2012

Muikeaa vappua!

Vapun virallisessa pääkaupungissa, Mansesterissa, juhlistettiin kevään juhlaa tänä vuonna melko rauhallisissa merkeissä. Niin rauhallisissa, että isäntäväelle ei tuottanut mitään ongelmaa olla keskustassa pikinikillä jo klo 11 aikaan! Ilma oli mitä ihanin, tai no, hieman vilutti aina tuulenpuuskan sattuessa kohdalle... Netta oli tänäkin vappuna juhlinnassa mukana ja oli aika kiltisti piknikillä. (Juuri tällä hetkellä Netta okseni olohuoneen lattialle, voi miten kiva... No nyt se on siivottu.) Koirien ystävänä harmitti, kun keskusta oli aivan täynnä lasinsiruja ja roskia! :( Onneksi Netta on niin pieni, että sen voi nostaa isoimpien ongelmakohtien yli, mutta toivoisi, että pulloja ei rikottaisi maahan, edes vappuna.

Tässä yksi väsynyt teekkari ja koira. Netta oli jälleen kerran hyvin reviiritietoinen ja vahti vilttiämme erittäin antaumuksella! (Tein huomion, että muutkin tämän näköiset koirat haukkuivat tunkeilijoille.)  

  Iltapäivästä teki mieli muikkuja! Olivathan ne hyviä, mutta jotenkin ne pienet kalankasvot hieman tekivät pahaa.. Nettakin sai muikun. Yhden vaan. Tai kaksi. Pitäähän toukokuun tyttöä vähän vappuna hemmotella.. Ai eikö Äiti? Joo, joo, onhan ne suolaisia! :) Ihanaa kevättä kaikille!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Tukka silmillä kohti kevättä!


Tältä kullannuppuni näytti, kun tulin kotiin oltuani poissa yhden yön. "Isi" oli kyllä muuten hoitanut Nettaa ihan hyvin, mutta ei tunnu huomaavan tuossa silmien yllä olevaa  rusettia ja sitä, että se hieman vinksottaa. Miehet.


 Ja näin keväisissä merkeissä oleilimme parvekkeella muutama viikko sitten! Nyt nuo narsissit ovat toki jo kuivuneet. En ymmärrä kuinka niitä olisi tarkoitus hoitaa? 



  Ja vielä muutama hassu päiväuniasento! Tässä siis ollaan asettauduttu tyynyvuorelle.

  
Ja tässä uni tuli harvinaisesti ihan keskellä lattiaa. Tänään suuntaamme taas kohti Jyväskylää, jos siellä päin siis kuuluu kimakkaa haukkua ja yninää, on Netta päässyt sukuloimaan.